— Voitteko otaksua, että prokuraattorin sijaisella oli jotakin hyötyä siitä, että tuo kirje hävisi?
— Ehkä; sillä hän sai minut lupaamaan pari kolme kertaa oman etuni vuoksi, etten puhu tästä kirjeestä kenellekään, ja hän vannotti minua olemaan lausumatta sen henkilön nimeä, jolle kirje oli osoitettu.
— Noirtier? sanoi apotti. — Noirtier? Tunsin erään Noirtier'n entisen Etrurian kuninkaan hovissa, Noirtier'n, joka vallankumouksen aikana oli ollut girondisti. Mikä oli tuon prokuraattorin sijaisen nimi?
— Villefort.
Apotti purskahti nauruun.
Dantès katsoi häneen kummastuneena.
— Mikä teitä vaivaa? kysyi hän.
— Näettekö tuon päivänsäteen? kysyi apotti.
— Näen.
— No niin; kaikki on minulle nyt selvempää ja kirkkaampaa kuin tuo säde. Lapsiraukka, nuori mies parka! Ja tuo virkamies oli teille ystävällinen?