— Parasta on odottaa! sanoi Danglars. — Hän hätiköi mielestäni liikaa.
— Hitto vieköön, Morrel näyttää luvanneen sen hänelle.
— Hän on kai sitten hyvin iloinen?
— Hän on tullut siitä hävyttömäksi. Hän tarjosi jo minulle palveluksiaan, aivan kuin olisi suuri herra. Hän tarjosi minulle rahaa lainaksi, aivan kuin olisi suuri pankkiiri.
— Ja sinä kieltäydyit ottamasta vastaan?
— Tietysti. Vaikka olisinhan varsin hyvin voinut ottaa vastaan, sillä minä olen hänelle antanut ensimmäiset kultarahat, joita hän on käsissään pidellyt. Mutta nyt ei Dantès tarvitse enää ketään, hänestä tulee kapteeni.
— Mitä vielä, sanoi Danglars. — Hän ei ole vielä kapteeni.
— Se olisi hyvä asia, sanoi Caderousse, — sillä muuten tästä lähin tuskin saa puhuakaan hänen kanssaan.
— Jos me oikein tahdomme, sanoi Danglars, — niin hän pysyy sinä, mikä hän on, ehkä tulee vähäpätöisemmäksikin.
— Mitä sillä tarkoitat?