Dantèsille tuotiin palanen leipää, ja Jacopo ojensi hänelle pullonsa.
— Käännä vasemmalle! huusi laivuri peränpitäjälle.
Dantès katsahti samaan suuntaan nostaen pullon suulleen, mutta se jäikin puolitiehen.
— Kas, sanoi laivuri, — mitä Ifin linnassa on tapahtunut?
Pieni valkoinen pilvi, joka oli herättänyt Dantèsin huomiota, ilmestyi Ifin linnan eteläisen varustuksen huipulle.
Sekuntia myöhemmin kuului etäinen laukaus. Merimiehet kohottivat päätään ja katsoivat toinen toisiinsa.
— Mitä tämä tietää? kysyi laivuri.
— Joku vanki on tänä yönä päässyt karkuun, sanoi Dantès, — ja nyt laukaistaan hälytyslaukaus.
Laivuri loi tutkivan katseen nuoreen mieheen, joka tämän sanoessaan oli vienyt pullon suun huulilleen. Mutta hän näki miehen juovan rommia niin tyynesti ja tyytyväisesti, että epäilys kuoli heti, kun oli syntynytkin.
— Tämä on perhanan hyvää rommia, sanoi Dantès kuivaten paidanhihalla hikistä otsaansa.