— Mies kuin mies, sanoi Dantès. — Annatte minulle saman kuin tovereillekin, ja sillä hyvä.
— Ei se ole oikein kohtuullista, sanoi se, joka Dantèsin oli merestä vetänyt, — sillä te olette meitä taitavampi.
— Mitä hittoa siihen sekaannut? Kuuluuko se sinuun, Jacopo? kysyi laivuri. — Jokainen saa itse määrätä palkkansa.
— Se on totta, vastasi Jacopo. — Tein ainoastaan pienen huomautuksen.
— Tekisit vieläkin paremmin, jos lainaisit tälle miesraukalle housut ja puseron, jos sinulla on kahdet.
— Ei ole, vastasi Jacopo, — mutta housut ja paidan hän kyllä saa.
— En minä muuta tarvitsekaan, sanoi Dantès. — Kiitos, ystäväni!
Jacopo laskeutui aluksen luukusta alas ja palasi hetkisen kuluttua tuoden molemmat vaatekappaleet, jotka Dantès puki sanomattoman suurella nautinnolla ylleen.
— Mitä vielä tahdotte? kysyi laivan omistaja.
— Palasen leipää ja toisen siemauksen tuota mainiota rommia, jota jo äsken sain maistaa. Sillä en ole pitkään aikaan nauttinut mitään.