Pitkinä päivinä, kun laiva kiiti sinistä ulappaa eikä myötätuulessa tarvinnut muuta tehdä kuin hoitaa peräsintä, Edmond alkoi opettaa Jacopoa samoin kuin apotti Faria oli opettanut häntä. Hän näytti hänelle merikortista rannikkojen aseman, selitti kompassin virhenäyttämät ja opetti hänet lukemaan sitä kirjaa, jonka Jumala on timanttikirjaimilla kirjoittanut päämme päälle.
Ja kun Jacopo kysyi:
— Mitä hyötyä minulla, yksinkertaisella merimiehellä, on tästä kaikesta?
Edmond vastasi:
— Kukapa tietää, ehkä sinusta jonakin päivänä tulee laivan kapteeni: tulihan maanmiehestäsi Bonapartesta keisari!
Olemme unohtaneet mainita, että Jacopo oli korsikalainen.
Puoli kolmatta kuukautta oli jo kulunut näillä matkoilla. Dantèsista oli tullut yhtä taitava rannikkopurjehtija kuin hän ennen oli ollut uljas merimies pitkillä matkoilla. Hän oli tutustunut kaikkiin rannikoilla asuviin salakuljettajiin. Hän oli oppinut kaikki salamerkit, joiden avulla nämä puolirosvot antavat toisilleen tietoja.
Monet kymmenet kerrat hän oli kulkenut Monte-Criston saaren ohi, mutta kertaakaan hän ei ollut saanut tilaisuutta laskea sinne maihin.
Hän oli sen vuoksi tehnyt seuraavan päätöksen:
Heti, kun hänen ja Jeune-Amélien omistajan välinen sopimus loppuu, hän hankkii itselleen pienen purren (hän saattoi sen tehdä, sillä hän oli matkoillaan koonnut itselleen useita satoja piastereita), ja jonkin tekosyyn nojalla purjehtii Monte-Criston saarelle.