— Minä kuuntelen, sanoi apotti.
— Odottakaahan, joku voisi keskeyttää meidät juuri tärkeimmässä kohdassa, sanoi Caderousse, — ja se olisi ikävä asia. Ja parempihan on, ettei kukaan tiedä teidän tulleen tänne.
Hän meni majatalonsa ovelle, sulki sen ja varmuuden vuoksi telkesi sen vielä yökangellakin.
Tällä välin apotti oli valinnut paikan, missä hän parhaiten saattoi kuunnella. Hän istui nurkassa, jolloin itse jäi varjoon, mutta valo lankesi sitä kirkkaammin toisen kasvoille. Pää kumarassa ja kädet ristissä tai oikeammin sanoen puristaen niitä yhteen hän valmistautui kuuntelemaan kertomusta. Caderousse siirsi rahin häntä vastapäätä ja istui sille.
— Muista, etten minä kehota sinua mihinkään, sanoi carcontelaisen väräjävä ääni permannon läpi, aivan kuin hän olisi nähnyt, mitä alhaalla tapahtui.
— Hyvä on, sanoi Caderousse, — ei puhuta siitä enää. Minä otan kaiken vastuun.
Ja hän aloitti.
27. Kertomus.
— Ennen kuin aloitan, sanoi Caderousse, — täytyy teidän luvata minulle jotakin.
— Mitä? kysyi apotti.