— Niin, vastasi Caderousse, — ja se on yöt päivät kalvanut omaatuntoani. Olen monesti pyytänyt Jumalalta sitä anteeksi, sen vannon ja vakuutan, sitäkin hartaammin, kun tämä teko on ollut syynä kaikkiin vastoinkäymisiini. Saan nyt maksaa siitä, että sinä hetkenä olin liian itsekäs. Sen vuoksi sanonkin carcontelaiselle aina, kun hän ruikuttaa: "Pidä suusi kiinni, se on Jumalan tahto."
Ja Caderousse painoi päänsä hyvin katuvaisena alas.
— Olette puhunut suoraan, sanoi apotti. — Kun sillä tavoin syyttää itseään, niin ansaitsee anteeksiannon.
— Surukseni, sanoi Caderousse, — on Edmond kuollut eikä ole antanut minulle anteeksi.
— Hän ei siitä tietänyt mitään…
— Mutta hän tietää sen ehkä nyt, jatkoi Caderousse. — Sanotaanhan kuolleiden tietävän kaikki.
Hetkisen olivat molemmat vaiti. Apotti oli noussut ja käveli miettiväisenä ympäri huonetta. Sitten hän palasi paikalleen ja istuutui.
— Olette jo parikin kertaa maininnut erään herra Morrelin nimen. Kuka hän oli?
— Hän oli Pharaon-laivan omistaja ja Dantèsin isäntä.
— Ja miten hän tässä surullisessa asiassa toimi? kysyi apotti.