— Tästä herrasta tulee paras ystäväsi, Dantès, sillä hän on ystäväni, serkkuni, veljeni. Hän on Fernand, mies, jota lähinnä sinua rakastan eniten maailmassa. Etkö tunne häntä?
— Tunnen kyllä, sanoi Edmond.
Ja irroittautumatta Mercedeksestä, jonka kättä hän piti kädessään, hän ojensi toisen kätensä sydämellisesti katalonialaiselle.
Mutta sen sijaan että olisi vastannut tähän ystävälliseen liikkeeseen, Fernand pysyikin vaiti ja liikkumattomana aivan kuin kuvapatsas.
Silloin Edmond loi kysyvän katseen levottomasta ja vapisevasta Mercedeksestä synkkään ja uhkaavaan Fernandiin.
Tämä ainoa katse selitti hänelle kaiken.
Suuttumus nousi hänen otsalleen.
— En tietänyt kiirehtiessäni luoksesi, Mercedes, että tapaan täällä vihollisen.
— Vihollisen! huudahti Mercedes luoden suuttuneen katseen serkkuunsa. — Vihollisen, sanot, Edmond! Jos uskoisin sanojasi, niin tarttuisin käsivarteesi ja lähtisin kanssasi Marseilleen jättäen taloni ainiaaksi.
Fernandin katse salamoi.