— Nyt, sanoi laivanisäntä vaimolleen ja tyttärelleen, — jättäkää minut hetkiseksi, minun täytyy puhua tämän herran kanssa.
Ja hän loi katseen Thomson & Frenchin edustajaan, joka koko kohtauksen ajan oli pysytellyt nurkassaan ottamatta keskusteluun osaa muulla kuin mainitsemillamme parilla lauseella. Molemmat naiset katsahtivat vieraaseen, jonka he olivat aivan unohtaneet, ja poistuivat. Mutta mennessään loi tyttö häneen rukoilevan katseen. Tuntematon vastasi siihen hymyllä, jonka ilmestymistä hänen kasvoilleen tarkka ihmistuntija olisi ihmetellyt. Miehet jäivät kahden.
— Olette nyt kaiken nähnyt, kaiken kuullut, sanoi Morrel vaipuen tuoliin, minulla ei ole mitään lisättävänä.
— Olen nähnyt, sanoi englantilainen, — että teitä on kohdannut uusi onnettomuus, jota ette ole laisinkaan ansainnut, ja siksi tahdon entistä mieluummin auttaa teitä.
— Oi, hyvä herra! sanoi Morrel.
— Puhukaamme asiasta, sanoi englantilainen. — Olen kai suurin velkojanne?
— Teillä on ainakin ne velkakirjat, jotka lankeavat lyhyimmän ajan kuluessa maksettaviksi.
— Tahdotteko maksuajan lykkäystä?
— Lykkäys voisi pelastaa kunniani ja siis henkeni.
— Paljonko tahdotte?