Hän oli aivan kuin lamautunut.
Äkkiä hän syöksyi ulos, juoksi portaita ylös, sillä hän luuli isänsä olevan työhuoneessa, ja kolkutti sen oveen, mutta turhaan.
Siinä seisoessaan hän kuuli asuinhuoneisiin vievän oven aukenevan, kääntyi ja näki isänsä. Sen sijaan että olisi mennyt suoraan työhuoneeseensa, herra Morrel olikin mennyt asuinhuoneisiin ja tuli nyt sieltä.
Morrel huudahti hämmästyksestä nähdessään Maximilienin, hän ei tietänyt nuoren miehen tulosta mitään. Hän jäi liikkumattomana paikalleen ja painoi vasemmalla kädellään esinettä, jonka oli kätkenyt takkinsa alle.
Maximilien heittäytyi isänsä kaulaan. Mutta äkkiä hän väistyi kauemmaksi ja jätti vain oikean kätensä isänsä povelle.
— Isä, sanoi hän kalmankalpeana, — miksi teillä on pistooleita taskussanne?
— Juuri sitä minä pelkäsin, sanoi Morrel.
— Isä, isä, huudahti nuori mies. — Miksi nämä aseet?
— Maximilien, sanoi Morrel katsoen terävästi poikaansa, — sinä olet mies ja sinulla on kunniantuntoa. Tule, minä selitän sinulle kaikki.
Ja tyynenä Morrel astui työhuoneeseensa Maximilienin seuratessa häntä horjuvin askelin.