Poikansa mentyä Morrel seisoi hetkisen paikallaan tuijottaen oveen. Sitten hän ojensi kätensä soittokellon nuoraan ja veti.
Vähän ajan päästä tuli Cocles.
Hän ei ollut enää sama mies kuin ennen. Nämä viimeiset kolme päivää olivat murtaneet hänen voimansa. Ajatus: "Kauppahuone Morrel lakkauttaa maksunsa", painoi hänet syvempään kumaraan kuin olisi tehnyt kaksikymmentä vuotta lisää ikävuosia.
— Hyvä Cocles, sanoi Morrel äänellä, jonka sävyä on mahdoton kuvata, sinä jäät odotushuoneeseen. Kun tuo herra, joka jo kolme kuukautta sitten kävi täällä, Thomson & Frenchin edustaja, saapuu, niin ilmoitat minulle hänen tulonsa.
Cocles ei vastannut, nyökkäsi vain ja meni odotushuoneeseen istumaan.
Morrel vaipui tuoliinsa. Hänen silmänsä kääntyivät kelloon. Hänellä ei ollut enää aikaa enempää kuin seitsemän minuuttia. Viisari liikkui tuskattoman nopeasti. Hän luuli näkevänsä, miten se siirtyi.
Mahdotonta on kuvailla, mitä tuona hetkenä liikkui miehen mielessä. Hän oli vielä täysissä voimissaan ja tahtoi ehkä väärien päätelmien nojalla erota kaikesta siitä, mitä maailmassa rakasti, ja jättää elämän, joka tarjosi hänelle runsaasti perheonnea. Ennen kuin häntä olisi voinut ymmärtää, olisi täytynyt nähdä hänen hikeähelmeilevä otsansa, jonka hän kuitenkin kohotti taivasta kohden.
Kellon viisari liikkui yhä, pistoolit oli ladattu. Hän tarttui toiseen niistä ja lausui hiljaa tyttärensä nimen. Sitten hän laski aseen pois, tarttui kynään ja kirjoitti muutaman sanan.
Hän ei mielestään ollut sanonut kyllin helliä jäähyväisiä rakkaalle lapselleen. Sitten hän kääntyi katsomaan kelloon. Hän ei enää laskenut minuutteja vaan sekunteja.
Hän tarttui jälleen pistooliin, avasi puoliksi suunsa ja piti silmällä kellon viisaria. Hän sävähti itse vetäessään hanan vireeseen.