— Mahdollisimman pian, herra Danglars. Tänään päätetään asia lopullisesti isä Dantèsin luona, ja huomenna tai ylihuomenna viimeistään pidetään täällä Réservessä kihlajaiskemut. Ystäväni tulevat tietysti niihin, toivoakseni, ja kutsun teidätkin, herra Danglars. Sinä tulet luonnollisesti myöskin, Caderousse.
— Entä Fernand? kysyi Caderousse käheästi nauraen, — pääseekö Fernandkin niihin?
— Vaimoni veli on minunkin veljeni, sanoi Edmond, — ja Mercedestä ja minua surettaisi suuresti, jos hän sellaisena päivänä pysyisi meidän seurastamme loitolla.
Fernand avasi suunsa vastatakseen, mutta ääni petti.
— Tänään kihlajaiset, huomenna tai ylihuomenna kihlajaiskemut … hitto vieköön, kylläpä pidätte kiirettä, kapteeni.
— Danglars, sanoi Dantès hymyillen, — sanon teille samaa kuin Mercedeskin sanoi äsken Caderousselle: älkää antako minulle nimeä, joka ei vielä minulle kuulu, se tuottaa onnettomuutta.
— Anteeksi, vastasi Danglars. — Sanoin siis ainoastaan, että teillä on hitonmoinen kiire. Onhan meillä aikaa, eihän Pharaon lähde merille ennen kuin kolmen kuukauden päästä.
— Ihmisellä on aina kiire onneensa, herra Danglars, sillä kun on kauan kärsinyt, niin tuskin uskoo onneaan. Mutta ei pelkkä itsekkyys pakota minua toimimaan, minun täytyy matkustaa Pariisiin.
— Todellako, Pariisiin, lähdettekö ensi kertaa sinne, Dantès?
— Lähden.