Fernand nousi kärsimättömänä.
— Antakaa hänen lörpötellä, sanoi Danglars pidättäen nuorta miestä, — ja sitä paitsi, vaikka hän onkin humalassa, ei hän niinkään pahasti erehdy. Poissaolo erottaa yhtä hyvin kuin kuolemakin. Ja ajatelkaahan, jos Edmondin ja Mercedeksen välillä olisi vankilan muuri, niin he olisivat yhtä varmasti erossa toisistaan, kuin jos heidän välillään olisi hautakivi.
— Se on kyllä totta, mutta vankilasta pääsee pois, takertui Caderousse keskusteluun, — ja kun kerran pääsee vankilasta ja kun on Edmond Dantès, niin kostaa.
— Vähät siitä! mutisi Fernand.
— Sitä paitsi, jatkoi Caderousse, — minkä tähden Dantès joutuisi vankilaan? Eihän hän ole varastanut, ei tappanut, ei murhannut.
— Pidä suusi kiinni! sanoi Danglars.
— Minä en tahdo pitää suutani kiinni, sanoi Caderousse. — Tahdon kuulla, minkä tähden Dantès joutuisi vankilaan. Minä pidän Dantèsista! Terveydeksesi, Dantès!
Ja hän joi taas lasillisen viiniä.
Danglars näki räätälin himmeistä silmistä, miten humala nousi nousemistaan, ja hän kääntyi Fernandin puoleen.
— No niin, ymmärrättekö, sanoi hän, — ettei häntä tarvitse tappaa?