— Ei kai, jos voi, niin kuin äsken mainitsitte, toimittaa hänet vankilaan. Mutta tiedättekö millä keinoin?
— Kun oikein etsii, niin ehkä löytääkin, sanoi Danglars. — Mutta, jatkoi hän, — mitä hittoa minä siihen sekaannun, kuuluuko tämä asia minuun?
— En tiedä, kuuluuko asia teihin, sanoi Fernand tarttuen hänen käsivarteensa, — mutta sen tiedän, että te jostakin erityisestä syystä vihaatte Dantèsia. Se, joka itsekin vihaa, ei erehdy toisen tunteista.
— Mitä syytä minulla olisi vihata Dantèsia? Ei mitään, toden totta. Onnettomuutenne vain herätti sääliäni, siinä kaikki. Mutta siitä hetkestä alkaen, kun luulette minun toimivan omaksi edukseni, sanon hyvästi, ystäväiseni. Selviytykää asiasta omin neuvoin.
Ja Danglars oli vuorostaan nousevinaan.
— Ei, sanoi Fernand pidättäen häntä, — jääkää! Vähät siitä, vihaatteko Dantèsia vai ettekö. Minä vihaan, tunnustan sen rehellisesti. Keksikää keino, ja minä panen sen täytäntöön, kunhan mies vain ei kuole, sillä Mercedes on uhannut tappaa itsensä, jos Dantès kuolee.
Caderousse, jonka pää oli painunut pöytää vastaan, kohotti otsansa ja katsoi raskain ja harhailevin silmin Fernandiin ja Danglars'iin.
— Tappaa Dantès, sanoi hän. — Kuka puhuu täällä Dantèsin tappamisesta? Minä en sitä salli. Hän on minun ystäväni. Tänä aamuna hän tarjoutui jakamaan rahansa minun kanssani, niin kuin minäkin olen jakanut hänen kanssaan. Minä en tahdo, että Dantès tapetaan.
— Ja kuka täällä puhuu hänen tappamisestaan, tyhmeliini, sanoi Danglars. — Mehän laskimme täällä ainoastaan leikkiä. Juo hänen terveydekseen, sanoi hän täyttäen Caderoussen lasin, — ja jätä meidät rauhaan.
— Niin, niin, Dantèsin terveydeksi! sanoi Caderousse tyhjentäen lasinsa.