Baletti päättyi, ja väliverho laskeutui permantoyleisön taputtaessa hurjasti käsiään.
Toisen näytöksen alkusoitto alkoi. Heti ensimmäisten sävelten kaikuessa Franz näki nukkuneen miehen nousevan paikaltaan ja lähestyvän kreikatarta, joka kääntyi lausuakseen hänelle muutaman sanan ja nojautuakseen uudelleen aition kaidepuuta vastaan.
Hänen seuralaisensa kasvot olivat yhä vielä varjossa, eikä Franz voinut erottaa miehen piirteitä.
Esirippu nousi, Franzin huomio kohdistui esiintyjiin, ja hän siirsi katseensa hetkiseksi kauniin kreikattaren aitiosta näyttämölle.
Näytös alkaa uniduetolla. Parisina nukkuu ja ilmaisee unissaan Azzolle rakastavansa Ugoa. Petetty aviomies kärsii kaikki mustasukkaisuuden tuskat. Kun hän on varma vaimonsa uskottomuudesta, herättää hän tämän ja ilmoittaa kostavansa.
Tämä duetto on kaunein, vaikuttavin ja pöyristyttävin, mikä koskaan on lähtenyt Donizettin tuotteliaasta kynästä. Franz kuuli sen jo kolmannen kerran, ja vaikka hän ei ollutkaan mikään tavattoman suuri musiikinihailija, teki se häneen valtavan vaikutuksen. Hän aikoi siis yhtyä yleisön kättentaputuksiin, mutta hänen kätensä jäivät levälleen, ja hyvä-huuto kuoli hänen huulilleen.
Mies kreikattaren aitiossa oli noussut, ja kun hänen kasvoilleen osui valo, tunsi Franz hänet Monte-Criston salaperäiseksi asukkaaksi, samaksi, jonka hahmon ja äänen hän oli ollut tuntevinaan Colosseumin raunioilla.
Franzin kasvoilla kuvastui niin selvästi hänen sielunsa hämminki, että kreivitär katsahti häneen, purskahti nauruun ja kysyi, mikä häntä vaivasi.
— Rouva kreivitär, sanoi Franz, — kysyin äsken teiltä, tunsitteko tuon albanialaisen naisen. Nyt kysyn tunnetteko hänen miehensä?
— Yhtä vähän, vastasi kreivitär.