— En todellakaan voi hyvin, sanoi kreivitär, — minun täytyy saada olla yksin. Minä aivan säikähdin nähdessäni tuon miehen.
Franz yritti nauraa.
— Älkää naurako, sanoi kreivitär, — sitä paitsi eihän teidän tee mielennekään nauraa. Luvatkaa minulle jotakin.
— Mitä?
— Luvatkaa se minulle.
— Lupaan mitä tahansa, paitsi olla ottamatta selkoa siitä, kuka tuo mies on. Minulla on omat syyni, miksi tahdon tietää kuka hän on, mistä hän tulee ja minne menee.
— Mistä hän tulee, sitä en tiedä. Mutta minne hän menee, sen tiedän: suoraa päätä helvettiin.
— Palatkaamme lupaukseen, jonka aioitte minulta vaatia, sanoi Franz.
— Se on se, että menette suoraa päätä hotelliinne ettekä tänä iltana koeta saada tietää, kuka tuo mies on. Me muodostamme itse kukin yhdyssiteen niiden välille, joiden luota lähdemme ja joiden seuraan menemme. Älkää olko yhdyssiteenä minun ja tuon miehen välillä. Huomenna juoskaa hänen jäljestään niin paljon kuin tahdotte, mutta älkää koskaan esitelkö häntä minulle, ellette tahdo minun kuolevan säikähdyksestä. Hyvää yötä. Koettakaa nukkua; minä tiedän etten itse saa unta.
Näin sanoen kreivitär lausui Franzille hyvästi, eikä tämä tietänyt, oliko hän laskenut leikkiä vai oliko hän todella noin kauhuissaan.