— No, kysyi Franz häneltä, — mitä ajattelette kreivi Monte-Cristosta?
— Mitäkö ajattelen! vastasi Albert hämmästyneenä. — Hän on miellyttävä mies, aivan verraton isäntä kodissaan, paljon nähnyt, paljon tutkinut, paljon miettinyt. Hän on aivan kuin Brutus stoalainen, ja kaiken lisäksi hänellä on oivallisia sikareja, lisäsi hän puhaltaen suurella nautinnolla savua kattoa kohden.
Sellainen oli Albertin mielipide kreivistä. Kun Franz tiesi, että Albert väitti muodostavansa mielipiteensä ihmisistä tarkoin punnittuaan heidän ominaisuuksiaan, ei hän koettanutkaan muuttaa hänen käsitystään.
— Mutta, sanoi hän, — oletteko huomannut erästä kummallista asiaa?
— Mitä?
— Kuinka tarkkaan hän teitä silmäilee.
— Minuako?
— Niin, teitä.
Albert mietti.
— Eihän siinä ole mitään kummallista, sanoi hän huoaten. — Olen ollut toista vuotta poissa Pariisista ja pukuni on kaiketi vanhanaikainen. Kreivi on varmaankin pitänyt minua maalaisena. Rakas ystävä, sanokaa ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa, että niin ei ole asian laita.