Heikon lampun valossa Franz näki Albertin makaavan nurkassa rosvon lainaamaan viittaan verhottuna ja syvään uneen vaipuneena.
— Kas, sanoi kreivi ja hymyili hänelle ominaisella erikoisella tavalla, — hän on jokseenkin rauhallinen, vaikka hänet piti ammuttaman kello seitsemän aikaan.
Vampa katseli jonkinmoisella ihailulla nukkuvaa Albertia. Tuollainen uljuus näytti vaikuttavan häneen.
— Olette oikeassa, kreivi, sanoi hän, — tuollainen mies voi todellakin olla ystävänne.
Sitten hän lähestyi Albertia ja kosketti hänen olkapäähänsä sanoen:
— Teidän ylhäisyytenne, suvaitkaa herätä.
Albert ojensi käsivartensa, hieroi silmiään ja avasi ne.
— Ahaa, tekö siinä olettekin, kapteeni, sanoi hän. — Teidän olisi pitänyt antaa minun nukkua. Näin ihanaa unta. Olin tanssivinani galoppia Torlonian luona kreivitär G…n kanssa.
Hän otti kellonsa, jonka oli saanut pitää nähdäksensä ajan kulun.
— Puoli kaksi aamulla! sanoi hän. — Mutta miksi hitossa herätätte minut tähän aikaan?