— Valaista tietänne, sanoi päällikkö. — Onhan minun ainakin sillä tavoin kunnioitettava teidän ylhäisyyttänne.
Ja ottaen soihdun paimenen kädestä hän kulki vieraittensa edellä, ei minään palvelijana, joka täyttää halvan tehtävän, vaan kuninkaana, joka astuu lähettiläittensä edellä.
Ulommalle aukolle tultuaan hän kumarsi.
— Ja nyt, herra kreivi, sanoi hän, — pyydän vielä kerran anteeksi ja toivon, ettette ole millään tavoin pahoillanne tämän tapahtuman johdosta.
— En, rakas Vampa, sanoi kreivi. — Sovitattehan te sitä paitsi erehdyksenne niin miellyttävällä tavalla, että melkein olen kiitollinen teille siitä, mitä on tapahtunut.
— Hyvät herrat, jatkoi rosvo kääntyen molempien nuorten miesten puoleen, — tarjoukseni ei ehkä tunnu oikein houkuttelevalta, mutta jos mielenne tekee toiste käydä luonani vieraisilla, niin olette aina tervetulleet kaikkialle, missä oleksin.
Franz ja Albert kumarsivat. Kreivi meni ensimmäiseksi, Albert sitten, Franz jäi viimeiseksi.
— Haluaako teidän ylhäisyytenne kysyä minulta jotakin? sanoi Vampa hymyillen.
— Haluan, vastasi Franz. — Tahtoisin tietää, mitä teosta äsken luitte niin suurella mielenkiinnolla.
— Caesarin kommentaarioita, vastasi rosvo, — se on lempikirjani.