— No, ettekö tule? kysyi Albert.
— Tulen, sanoi Franz, — tässä olen!
He astuivat muutaman askelen eteenpäin.
— Anteeksi, sanoi Albert palaten takaisin. — Sallitteko?
Ja hän sytytti sikarinsa Vampan soihdusta.
— Nyt, herra kreivi, sanoi hän, — kiirehtikäämme, sillä tahdon ehdottomasti lopettaa tämän yön herttua Braccianon luona.
Vaunut olivat siellä, minne he olivat ne jättäneet. Kreivi sanoi yhden ainoan sanan arabiankielellä Alille, ja hevoset läksivät kiitämään eteenpäin.
Albertin kello oli juuri kaksi kun he astuivat tanssisaliin.
Heidän paluunsa herätti suurta huomiota. Mutta kukaan ei enää ollut levoton Albertin suhteen, kun nähtiin ystävysten tulevan yhdessä.
— Rouva kreivitär, sanoi Albert astuessaan hänen luokseen, — eilen lupasitte ystävällisesti minulle galopin. Tulen hiukan liian myöhään vetoamaan tähän herttaiseen lupaukseenne, mutta ystäväni voi vakuuttaa, että en ole itse syypää viipymiseeni.