— Edmond Dantès, sanoi komissaari, — lain nimessä vangitsen teidät!
— Vangitsette minut! sanoi Edmond hiukan kalveten. — Miksi vangitsette minut?
— Sitä en tiedä, mutta kuulustelussa saatte sen tietää.
Herra Morrel huomasi, että asioita ei voinut millään muuttaa. Virkapukuinen komissaari ei enää ole ihminen, hän on lain patsas, kylmä, kuuro, mykkä.
Vanhus sen sijaan riensi komissaarin luo. On asioita, joita isän tai äidin sydän ei koskaan ymmärrä.
Hän pyysi ja rukoili. Kyynelet ja rukoukset eivät mitään auttaneet. Mutta hänen epätoivonsa oli niin suuri, että komissaarin mieli heltyi.
— Rauhoittukaa, sanoi hän. — Ehkä poikanne on lyönyt laimin joitakin tulli- ja terveystarkastusmuodollisuuksia, ja luultavasti hän pääsee vapaaksi, kun on antanut tarvittavat selitykset.
— Mitä tämä merkitsee? kysyi Caderousse silmäkulmiaan rypistäen Danglars'ilta, joka oli olevinaan hämmästynyt.
— Mistä minä sen tiedän? sanoi Danglars. — Olen samassa asemassa kuin sinäkin, näen mitä tapahtuu, mutta en ymmärrä mitään ja olen aivan ymmällä.
Caderousse etsi Fernandia; tämä oli kadonnut. Koko eilinen kohtaus selveni silloin hänelle täydellisesti. Tämän päivän tapaus aivan kuin veti syrjään sen verhon, jonka humala oli luonut hänen ja muistin väliin.