— Oletteko lukenut Tuhannen ja yhden yön sadut?
— Mikä kysymys!
— No niin, tiedättekö ovatko noiden tarinoiden sankarit rikkaita vai köyhiä? Ovatko heidän vehnänjyvänsä rubiineja vai timantteja? He ovat aivan kuin köyhiä kalastajia, kohtelette heitä sellaisina, ja eräänä päivänä he avaavat eteenne ihmeellisen luolan, jossa näette niin suuren aarteen, että sillä voisi ostaa koko Intian.
— Entä sitten?
— Monte-Criston kreivi on tuollainen kalastaja. Hän sanookin itseään merenkulkija Sindbadiksi, ja hänellä on luola, joka on täynnä kultaa.
— Oletteko nähnyt tuon luolan, Morcerf? kysyi Beauchamp.
— En minä, mutta Franz. Mutta siitä ei saa mainita hänelle sanaakaan. Franz vietiin sinne silmät sidottuina, häntä palvelivat mykät ja naiset, joiden rinnalla Kleopatra näyttää olleen mitätön olento. Naisten suhteen ei hän ole aivan varma, sillä ne astuivat sisään vasta sen jälkeen kun hän oli maistanut hashishia. Sen vuoksi hän on tainnut yksinkertaisesti luulla naisiksi kuvapatsaita.
Nuoret herrat katsoivat Morcerfiin aivan kuin olisivat tahtoneet sanoa:
— Oletteko tulemaisillanne hulluksi vai teettekö meistä pilkkaa?
— Minäkin olen kuullut erään vanhan merimiehen, jonka nimi on Penelon, kertoneen samantapaista, sanoi Morrel.