— Kaikeksi onneksi herra Morrel tukee minua, sanoi Albert. — Teitä kai harmittaa, kun hän heittää langan minun labyrinttiini?
— Anteeksi, rakas ystävä, sanoi Debray, — tehän kerrotte meille niin perin uskomattomia asioita…
— Siksi että teidän lähettiläänne ja konsulinne eivät sellaisia kerro. Heillä ei ole aikaa siihen, he asettavat vain vastuksia matkustavien maanmiestenne tielle.
— Kas niin, nyt te suututte ja iskette noihin raukkoihin. Edustajakamari vähentää joka päivä heidän palkkaansa. Sen vuoksi onkin niin vaikea enää saada ketään siihen toimeen ryhtymään. Tahdotteko tulla lähettilääksi, Albert, minä nimitän teidät Konstantinopoliin.
— En suinkaan. Heti kun tukisin Mehemet-Ali raukkaa, lähettäisi sulttaani minulle köyden ja sihteerit kuristaisivat minut.
— Siinä näette, sanoi Debray.
— Mutta eihän se estä Monte-Criston kreiviä olemasta olemassa.
— Kaikkihan ovat olemassa, mikä ihme se on!
— Kaikki ovat kyllä olemassa, mutta eivät sellaisissa olosuhteissa. Kaikilla ei ole mustia orjia, ruhtinaallisia taulukokoelmia, ihmeellisiä asevarastoja, kuudentuhannen frangin hevosia ja kreikkalaisia rakastajattaria.
— Oletteko nähnyt tuon kreikkalaisen rakastajattaren?