— Olen nähnyt ja kuullut. Nähnyt teatterissa, kuullut eräänä päivänä, jolloin söin aamiaista kreivin luona.
— Tuo teidän ihmeellinen ihmisenne siis syö?
— Hän syö kyllä, mutta niin vähän, että siitä ei kannata puhuakaan.
— Saattepahan nähdä, että hän on vampyyri.
— Naurakaa vain, jos mielenne tekee. Samaa sanoi kreivitär G…, joka tunsi lordi Ruthwenin.
— Verratonta, lausui Beauchamp. — Kaikkien muiden paitsi sanomalehtimiesten mielestä tämä herra on yhtä merkillinen kuin Constitutionnel -lehden mainitsema merikäärme. Vampyyri, sehän on mainiota!
— Pedon silmät, ulkonevat poskipäät, leveä otsa, kalpea iho, musta tukka, valkoiset terävät hampaat, purevan kohtelias, luetteli Debray.
— Juuri niin, Lucien, sanoi Morcerf, — tuo kuva on aivan täydellinen.
— Eikö hän ole vienyt teitä Colosseumiin imeäkseen siellä teistä verta, Morcerf? kysyi Beauchamp.
— Niin, kun hän oli vapauttanut teidät, niin eikö hän antanut teidän kirjoittaa nimeänne verenpunaiseen paperiin, jossa sitouduitte luovuttamaan hänelle sielunne.