— Onko se Ali? kysyi Albert keskellä yleistä hämmästystä.
— On, se on Ali, minun nubialainen mykkä palvelijani, jonka luullakseni näitte Roomassa.
— Näin kyllä, vastasi Morcerf, — muistan hänet erinomaisen hyvin. Mutta kuinka olette pannut nubialaisen ostamaan teille talon Pariisissa ja mykän sen kalustamaan? Miesparkahan tekee kaikki nurinpäin.
— Erehdytte, siitä olen varma. Päinvastoin hän on kaikessa toiminut makuni mukaan, sillä tiedättehän, että minun makuni ei ole samanlainen kuin muiden. Hän saapui tänne viikko sitten. Hän on tietysti juossut pitkin kaupunkia vaistomaisesti aivan kuin hyvä metsästyskoira, joka ajaa yksinään riistaa takaa. Hän tuntee oikkuni, tarpeeni ja makuni. Hän on varmasti järjestänyt kaikki makuni mukaan. Hän tiesi, että tulen tänään kello kymmenen. Kello yhdeksästä asti hän odotti minua Fontainebleaun tullin luona. Hän pisti käteeni tämän paperin. Siinä on uusi osoitteeni. Lukekaa.
Ja Monte-Cristo ojensi paperin Albertille.
— Champs-Elysées 30, luki Morcerf.
— Tämäpä on toden totta kummallista, huudahti Beauchamp aivan vaistomaisesti.
— Ja melkein ruhtinaallista, lisäsi Château-Renaud.
— Ettekö tunne omaa taloanne? kysyi Debray.
— En, sanoi Monte-Cristo, — sanoinhan jo teille, etten tahtonut myöhästyä. Muutin vaunuissani pukua ja astuin niistä vicomten portin edessä.