Nuoret herrat katsoivat toisiaan. He eivät tietäneet, ilveilikö Monte-Cristo heidän kanssaan. Mutta vaikka tämä mies puhui kovin kummallisesti, niin hänen puheensa tuntui kuitenkin niin rehelliseltä, ettei sitä voinut pitää valheena. Minkä vuoksi hän olisikaan valehdellut?
— Meidän täytyy siis tyytyä tekemään herra kreiville kaikki ne pienet palvelukset, jotka voimme, sanoi Beauchamp. — Sanomalehtimiehenä avaan hänelle kaikkien Pariisin teattereiden ovet.
— Kiitos, sanoi Monte-Cristo hymyillen. — Taloudenhoitajani on jo saanut määräyksen hankkia minulle aition jokaiseen.
— Ja onko taloudenhoitajannekin nubialainen, mykkä? kysyi Debray.
— Ei, hän on teidän maamiehenne, jos korsikalainen voi olla kenenkään maanmies. Tehän tunnette hänet, herra Morcerf.
— Onko hän ehkä sattumalta kunnon signor Bertuccio, joka niin erinomaisella tavalla osasi vuokrata ikkunoita?
— Juuri sama. Hän on kunnon mies, ollut aikoinaan hiukan sotilas, hiukan salakuljettaja, hiukan kaikkea mitä olla saattaa. Voinpa melkein vannoa, että hän on ollut hiukan tekemisissä poliisinkin kanssa erään vähäpätöisen seikan, tikarinpiston, vuoksi.
— Ja te olette valinnut tämän kunnon miehen taloudenhoitajaksenne, herra kreivi? sanoi Debray. — Paljonko hän varastaa teiltä vuosittain?
— Kautta kunniani, sanoi kreivi, — hän ei varasta sen enempää kuin muutkaan, siitä olen varma. Mutta hän miellyttää minua, hän ei tunne mitään vaikeuksia, ja siksi pidän hänet palveluksessani.
— Teillä on siis täydellinen talous, sanoi Château-Renaud, — oma talo Champs-Elysées'n varrella, palvelijat ja taloudenhoitaja. Ei puutu muuta kuin rakastajatar.