— Hyvä ystävä, sanoi Debray, — kello on puoli kolme, kemunne olivat hauskat, mutta hauskimmastakin seurasta on kerran luovuttava ja usein mentävä ikävään seuraan. Minun täytyy palata ministeriöön. Puhun kreivistä ministerille, meidän täytyy saada tietää, kuka hän on.
— Olkaa varuillanne, sanoi Morcerf, — nerokkaimpienkaan ei ole onnistunut päästä siitä selville.
— Onhan meillä poliisiamme varten käytettävänä kolme miljoonaa. Tosinhan rahat aina on jo etukäteen käytetty, mutta mitä siitä, ainahan jostakin voi saada viisikymmentätuhatta frangia siihen tarkoitukseen.
— Ja kun olette saanut tietää, kuka hän on, niin ilmoitattehan sen minulle?
— Sen lupaan. Näkemiin asti, Albert. Hyvät herrat, hyvästi.
— Minä en siis menekään eduskuntaan, sanoi Beauchamp Albertille, — mutta minulla onkin lukijoilleni tarjottavana parempaa kuin Danglars'in puhe.
— Herran tähden, sanoi Morcerf, — älkää kertoko sanaakaan. Älkää riistäkö minulta sitä kunniaa, että minä ensimmäisenä esittelen hänet ihmisille. Eikö totta, hän on merkillinen?
— Hän on todellakin erikoisin ihminen, minkä olen nähnyt eläissäni, sanoi Château-Renaud. — Tuletteko, Morrel?
— Heti kun olen antanut käyntikorttini kreiville, joka lupasi käydä minua tervehtimässä asunnossani, Meslay-kadun 14:ssä.
— Olkaa varma siitä, että tulen, sanoi kreivi kumartaen.