— Kalpeutenne kaunistaa teitä erinomaisesti, äiti, mutta isä ja minä olimme yhtä kaikki levottomia.
— Huomauttiko isä siitä? kysyi Mercedes kiihkeästi.
— Ei minulle, mutta sanoihan hän teille itsellenne siitä.
— Sitä en muista, sanoi kreivitär.
Palvelija astui sisään. Alberthan oli soittanut.
— Viekää nämä kukat etuhuoneeseen tai pukuhuoneeseen, sanoi Albert. — Rouva kreivitär voi niiden tuoksusta pahoin.
Palvelija totteli. Syntyi äänettömyys, jota jatkui niin kauan kuin palvelija siirsi kukkia.
— Mistä tuo nimi Monte-Cristo on tullut? kysyi kreivitär, kun palvelija oli mennyt. — Onko se sukunimi, tiluksen nimi vai jonkinmoinen arvonimi?
— Se on luullakseni arvonimi. Kreivi on ostanut itselleen saaren Toscanan saaristosta, ja sitä seuraa jonkinmoinen komentajanarvo, niin kuin hän tänä aamuna itse mainitsi. Tiedättehän, että sellainen on tapana San Stefanossa Firenzessä ja San Giorgio Constantinianossa Parmassa, jopa Malta-ritaristossakin. Hän ei sitä paitsi pane mitään erityistä arvoa aateluudelle ja sanoo itseään tusinakreiviksi, vaikka yleinen mielipide Roomassa onkin, että kreivi on täydellinen hienon maailman mies.
— Hän käyttäytyy hienosti, sanoi kreivitär, — ainakin siitä vähästä päättäen, minkä huomasin hänen seurassaan.