— Olen kyllä.
— Täytyyhän minun korvata teidän vaivannäkönne.
Ja hän viittasi häntä poistumaan.
Notaari poistui selkä edellä ja kumartaen maahan asti. Ensimmäisen kerran virkaurallaan hän tapasi tällaisen miehen.
— Saattakaa herra notaaria, herra Bertuccio, sanoi kreivi.
Ja taloudenhoitaja meni notaarin jäljestä.
Kreivi oli tuskin jäänyt yksin, kun hän otti povestaan lukollisen salkun ja aukaisi sen avaimella, jota aina kantoi kaulassaan.
Hetkisen etsittyään hän löysi paperin, jossa oli muistiinpanoja, vertasi niitä pöydällä olevaan kauppakirjaan ja terästi muistiaan:
— Auteuil, Fontaine-katu n:o 28, se se on, sanoi hän. — Voinkohan nyt luottaa tunnustukseen, jonka on saanut aikaan sielullinen tai ruumiillinen kauhu? Samapa tuo, tunnin päästä saan tietää kaiken. Bertuccio, huusi hän lyöden pienellä vasaralla soittokelloon, jolloin kuului terävä, kauan kaikuva helähdys aivan kuin gong-gongista. — Bertuccio!
Taloudenhoitaja ilmestyi kynnykselle.