— Siinähän se on, sanoi Danglars. — Meidän poissa ollessamme ovat tullimiehet käyneet tarkastamassa laivaa ja löytäneet nuo laatikot.
Mercedes ei uskonut sitä laisinkaan, ja hänen tuskansa, joka tähän asti oli ollut hillitty, puhkesi nyt kyyneliin.
— Toivokaamme, toivokaamme, sanoi ukko Dantès, itsekään tietämättä mitä sanoi.
— Toivokaa! sanoi Danglars.
— Toivokaa! koetti Fernand mutista.
Mutta tämä sana tukahdutti hänet. Hänen huulensa liikkuivat, mutta mitään ei kuulunut.
— Hyvät herrat, sanoi eräs kutsuvieras, joka oli jäänyt parvekkeelle odottamaan, — hyvät herrat, minä näen jonkun ajavan tännepäin. Se on herra Morrel! Rohkeutta, rohkeutta! Hän ehkä tuo meille hyviä uutisia.
Mercedes ja vanha isä juoksivat laivanvarustajaa vastaan, jonka he kohtasivat portilla. Herra Morrel oli hyvin kalpea.
— No? huudahtivat molemmat yht'aikaa.
— No niin, ystäväni, sanoi laivanvarustaja pudistaen päätään, — asia on vakavampi kuin luulimmekaan.