— Käskekää vaunujen pysähtyä Fontaine-kadun numero 28:n kohdalla, sanoi kreivi luoden säälimättömän katseen taloudenhoitajaan.
Hiki valui Bertuccion kasvoilta. Hän noudatti kuitenkin määräystä, kumartui vaunujen ikkunasta ja huusi ajajalle:
— Fontaine-katu 28.
Numero 28 oli kylän laidassa. Matkan aikana oli ilta alkanut pimetä tai oikeammin sanoen synkkä ukkospilvi verhonnut maiseman kaameaan, tuhoaennustavaan hämärään.
Vaunut pysähtyivät, ja palvelija riensi avaamaan vaunujen oven.
— No, sanoi kreivi, — ettekö astu vaunuista, herra Bertuccio? Mikä kumma teitä tänä iltana vaivaa?
Bertuccio riensi ulos, tarjosi olkansa kreiville tueksi, ja tämä nojasi siihen astuessaan hitaasti astimia alas.
— Kolkuttakaa, sanoi kreivi, — ja ilmoittakaa, että olen tullut.
Bertuccio kolkutti porttia, se aukeni, ja portinvartija astui esiin.
— Kuka siellä on? kysyi hän.