— Anteeksi teidän ylhäisyytenne, mutta nämä ensimmäiset yksityiskohdat ovat välttämättömiä, ja olette luvannut olla kärsivällinen.
— Jatkakaa, jatkakaa! Minä pidän aina sanani.
— Eräänä päivänä saimme kirjeen. Minun täytyy mainita, että asuimme Cap Corsen pohjoisimmassa kärjessä. Tämän kirjeen lähetti veljeni. Hän kertoi, että armeija oli päästetty vapaaksi ja että hän palaisi Châteauroux'n, Clermont-Ferrandin, Puyn ja Nîmes'in kautta. Jos minulla oli rahoja, niin hän käski minun toimittaa ne Nîmes'iin eräälle tutulle ravintolanpitäjälle, jonka kanssa olin hiukan tekemisissä.
— Salakuljettajana, totesi Monte-Cristo.
— Hyvä Jumala, herra kreivi, täytyyhän ihmisen saada elää.
— Täytyy kyllä, jatkakaa siis.
— Rakastin hellästi veljeäni, olenhan sen jo teidän ylhäisyydellenne maininnut. Päätinkin sen vuoksi mennä itse viemään hänelle rahat. Minulla oli tuhat frangia, jätin viisisataa Assuntalle, kälylleni. Otin jäljellä olevat viisisataa mukaani ja läksin Nîmes'iin. Se oli helppoa, olihan minulla purteni ja pieni lasti otettavana mereltä. Kaikki näytti suotuisalta. Mutta kun olin lastin ottanut, niin tuuli kääntyikin vastaiseksi, joten emme viiteen kuuteen päivään voineet päästä Rhône-joen suuhun. Lopulta pääsimme sinne. Kuljimme virtaa ylös Arles'iin asti. Jätin purteni Bellegarden ja Beaucairen välille ja läksin maitse Nîmes'iin.
— Nyt tulemme itse asiaan, eikö niin?
— Niin tulemmekin. Antakaa minulle anteeksi, mutta teidän ylhäisyytenne huomaa kyllä kohta, etten ole kertonut mitään muuta kuin sen, mikä on aivan ehdottomasti välttämätöntä. Tähän aikaan tapahtuivat nuo kuuluisat Etelä-Ranskan joukkomurhat. Kolme konnaa, Trestaillon, Truphemy ja Graffan, surmasivat kaduilla jokaisen, jota epäiltiin bonapartelaiseksi. Epäilemättä herra kreivi on kuullut näistä murhista puhuttavan?
— Olen hiukan. Olin siihen aikaan hyvin kaukana Ranskasta. Jatkakaa.