— Entä oliko rahamäärä edes kylliksi suuri?
— Arkussa ei ollut rahaa.
— Nythän muistan, sanoi Monte-Cristo. — Tehän puhuitte jostakin lapsesta.
— Juuri niin, teidän ylhäisyytenne. Juoksin rannalle asti, istuin äyräälle, ja kun halusin kiihkeästi tietää, mitä arkussa oli, särjin lukon veitselläni.
Hienoon palttinaan käärittynä oli arkussa äskensyntynyt lapsi. Punaisista kasvoista ja sinisistä käsistä päättäen huomasi, että se oli kuollut siksi, että napanuora oli kiedottu kireälle sen kaulaan. Mutta kun sen ruumis ei vielä ollut kylmä, en tohtinut heittää sitä virtaan. Vähän ajan kuluttua olin tuntevinani, miten sen sydän heikosti sykki. Irrotin kaulasta napanuoran, ja kun olen ollut Bastian sairashuoneessa hoitajana, tein mitä lääkäri vastaavassa tilanteessa olisi tehnyt, hengitin ilmaa sen keuhkoihin. Neljännestunnin kestäneitten ponnistusten jälkeen huomasin lapsen hengittävän, ja kirahdus pääsi sen huulilta. Minäkin huudahdin, mutta ilosta. "Jumala ei siis vihaa minua, koska hän sallii minun antaa hengen ihmisolennolle korvatakseni sen, minkä riistin toiselta!"
— Ja miten menettelitte lapsen suhteen, kysyi Monte-Cristo, — sillä olihan sellainen hyvin haitallinen miehelle, jonka täytyi paeta?
— En hetkeäkään aikonut pitää sitä luonani. Mutta tiesinhän, että Pariisissa on turvakoti, jonne otettiin suojattomia lapsia. Mennessäni tulliportin kautta kaupunkiin kerroin löytäneeni lapsen tieltä ja kysyin, miten minun oli meneteltävä. Arkku todisti sanani tosiksi, hieno palttina todisti, että lapsi oli rikkaitten ihmisten, veripisarat kasvoillani saattoivat hyvin olla lapsen verta. Minulta ei tiedusteltu mitään. Minulle neuvottiin tie turvakotiin, joka oli Enfer-kadun päässä. Leikkasin palttinan kahtia niin, että sain itselleni palan, jossa oli toinen siihen ommelluista kirjaimista. Sitten laskin lapsen oven luona olevaan laatikkoon, soitin ovikelloa ja pakenin kiireimmän kautta. Kaksi viikkoa myöhemmin olin palannut Roglianoon ja sanoin kälylleni:
"Ole lohdutettu, sisareni. Israel on kuollut, mutta olen kostanut."
Hän pyysi minua selittämään, mitä noilla sanoilla tarkoitin, ja minä kerroin hänelle kaikki.
"Giovanni", sanoi Assunta, "sinun olisi pitänyt tuoda lapsi tänne; olisimme olleet hänelle vanhempien sijassa, olisimme ristineet hänet Benedettoksi, ja Jumala olisi meitä varmasti siunannut tämän hyväntyömme tähden."