"Kiinnittäkää kivi edes takaisin sormukseen", sanoi carcontelainen terävästi.
"Hyvä on", sanoi jalokivikauppias.
Ja hän kiinnitti jälleen kiven sormukseen.
"No niin", sanoi Caderousse pistäen lippaan taskuunsa, "myymme sen sitten toiselle."
"Yrittäkää vain", sanoi jalokivikauppias, "mutta toinen ei suostu yhtä helpolla kauppaan kuin minä. Toinen ei tyydy teidän antamiinne tietoihin. Onhan merkillistä, että teidän kaltaisellanne miehellä on neljänkymmenenviidentuhannen frangin arvoinen jalokivi. Hän ilmoittaa poliisilaitokselle, aletaan etsiä apotti Busonia, ja sellaiset apotit, jotka lahjoittelevat niin kalliita jalokiviä, ovat harvinaisia. Oikeuslaitos ryhtyy toimimaan, teidät pannaan vankilaan, ja jos teidät huomataan syyttömäksi, niin pääsette kolmen neljän kuukauden kuluttua vapaaksi, ja sormus on hävinnyt. Jos saatte sen takaisin, on kivi väärä, ja viidenkymmenentuhannen frangin jalokiven sijasta onkin siinä kolmen frangin kivi. Tuon jalokiven arvo on ehkä viisikymmentätuhatta, ehkä viisikymmentäviisikin, mutta ymmärrättehän, että sitä on vaikea saada myydyksi."
Caderousse ja hänen vaimonsa loivat toisiinsa kysyvän katseen.
"Ei, emme ole niin rikkaita, että meillä olisi varaa menettää viisituhatta frangia", sanoi Caderousse.
"Niin kuin itse tahdotte, hyvä ystävä", sanoi jalokivikauppias; "olin yhtä kaikki tuonut rahasumman mukanani."
Ja hän otti taskustaan kourallisen kultarahoja välkytellen niitä majatalon omistajan ja hänen vaimonsa silmien edessä, ja veti toisella kädellään esiin tukun setelirahoja.
Caderousse kävi ankaraa kamppailua sielussaan. Hän kääntyi vaimonsa puoleen.