— Ohoo, lausui tämä. — Tuo mies, jota sanotaan hänen ylhäisyydekseen, on siis oikea ruhtinas, koska ainoastaan hänen kamaripalvelijallaan on oikeus puhutella häntä. Samapa tuo, koska hänellä on luotto minun liikkeessäni, niin täytyyhän minun saada nähdä hänet, kun hän tarvitsee rahaa.
Ja Danglars asettui mukavasti vaunuihinsa ja huusi niin kovaa ajajalleen, että sanat saattoivat kuulua kadun toiselle puolelle:
— Edustajakamariin!
Paviljongin ikkunan verhojen takaa oli Monte-Cristo, jolle ajoissa oli ilmoitettu vieraan tulosta, tarkastanut paronia oivallisen kaukoputken avulla yhtä huolellisesti kuin Danglars'kin oli katsellut taloa, puutarhaa ja palvelijoita.
— Kylläpä tuo mies on iljettävän näköinen, totesi hän pistäessään kaukoputken norsunluiseen koteloon. — Kuinka ei jokainen heti huomaa hänen matalasta otsastaan häntä käärmeeksi, takaraivosta haaskalinnuksi ja terävästä nenästä hiirihaukaksi.
— Ali, huusi hän lyöden vaskiseen kelloon. — Kutsukaa Bertuccio tänne, sanoi hän.
— Teidän ylhäisyytenne lähetti minua hakemaan? sanoi Bertuccio, joka heti saapui.
— Näittekö hevoset, jotka pysähtyivät porttini edustalle?
— Näin kyllä, teidän ylhäisyytenne, — ne ovat hyvin kauniit.
— Mistä johtuu, sanoi Monte-Cristo rypistäen silmäkulmiaan, — että vaikka käskin hankkimaan minulle Pariisin kauneimmat hevoset, Pariisissa on toinen hevospari, joka on yhtä kaunis kuin minunkin, eivätkä nämä hevoset ole minun tallissani?