— On, herra paroni, vastasi palvelija.
— Onko hän yksin?
— Ei, rouva paronittaren luona on vieras.
— Enhän ole epähieno, jos esittelen teidät muutamien vieraitten läsnä ollessa, herra kreivi? Ette kai tahdo liikkua tuntemattomana?
— En, herra paroni, vastasi Monte-Cristo hymyillen, — sitä oikeutta ei minulla ole.
— Ja kuka on paronittaren luona? Herra Debrayko? kysyi Danglars niin viattomasti, että Monte-Cristo hengessään nauroi, sillä hän oli jo ennättänyt saada tietää yhtä ja toista rahamiehen kotioloista.
— Herra Debray, niin on, herra paroni, vastasi palvelija.
Danglars nyökkäsi. Sitten hän kääntyi Monte-Criston puoleen.
— Herra Lucien Debray on perheen vanha ystävä, sisäasiainministeriön sihteeri. Mitä rouvaani tulee, niin hän ottaessaan minut miehekseen aleni säädyssään, sillä hän kuuluu vanhaan aatelistoon, on syntyisin neiti de Servières ja on entisen everstin, markiisi Nargonnen leski.
— Minulla ei ole ollut kunniaa tutustua rouva paronittareen, mutta herra Debrayn olen tavannut jo.