— Olen viettänyt osan ikääni itämailla, ja tiedättehän, että itämaalaiset ihailevat ainoastaan jalosukuisia hevosia ja kauniita naisia.
— Herra kreivi, sanoi paronitar, — teidän olisi tullut kohteliaisuudesta panna naiset etusijalle.
— Huomaattehan, että tarvitsen jonkun, joka opastaa minua pariisilaisissa kohteliaisuuksissa.
Tällä hetkellä saapui paronittaren suosikkikamarineiti ja kuiskasi muutaman sanan hänen korvaansa. Rouva Danglars kalpeni.
— Mahdotonta! sanoi hän.
— Se on aivan totta, armollinen rouva, sanoi kamarineiti.
Rouva Danglars kääntyi miehensä puoleen.
— Onko se totta?
— Mikä? kysyi Danglars huomattavan levottomana.
— Mitä tuo tyttö sanoo…