— Niin järjestän, sanoi kreivi.
— Olisin silloin tarjonnut ne teille. Myin ne melkein ilmaiseksi. Mutta, niin kuin lausuin, tahdoin niistä päästä. Ne ovat hevosia, jotka sopivat naimattomalle miehelle.
— Herra paroni, kiitän teitä, vastasi kreivi. — Ostin tänä aamuna jokseenkin hyvät ja jokseenkin huokeaan hintaan. Katsokaahan, herra Debray, tehän olette varmaankin hevosten tuntija.
Debrayn mennessä ikkunaan lähestyi paroni vaimoaan.
— Ajatelkaahan, sanoi hän, — että minulle tarjottiin niistä huimaavan korkea hinta. En tiedä, kuka häviötään valmistava hullu lähetti tänä aamuna taloudenhoitajansa luokseni, pääasia on, että voitin niistä kuusitoistatuhatta frangia. Älkää olko minulle suutuksissa, annan niistä teille neljä tuhatta ja Eugénielle kaksi.
Rouva Danglars loi mieheensä murhaavan katseen.
— Hyvä Jumala! huudahti Debray.
— Mikä nyt on? kysyi paronitar.
— Teidän hevosenne, teidän omat hevosenne on valjastettu kreivin vaunujen eteen.
— Minun hiirakkoni! huudahti rouva Danglars.