— No niin, heti kun mainitsin nimenne, käänsi isäni päänsä minuun. Olin niin varma siitä (huomaattehan kuinka typerä olen!), että nimenne mainitseminen vaikuttaisi aivan kuin salaman isku kaikkiin, ja olinkin näkevinäni isäni vavahtavan ja (siinä ainakin varmasti erehdyin) herra Danglars'inkin. "Morrel", sanoi isäni, "odottakaahan!" (Hän rypisti silmäkulmiaan.) "Onkohan hän noita Marseillen Morreleja, noita vimmattuja bonapartisteja, jotka vuonna 1815 tuottivat meille niin paljon huolta?" — "On", sanoi herra Danglars. "Luulen, että hän on entisen laivanvarustajan poika."
— Todellako! sanoi Maximilien. — Entä mitä isänne siihen vastasi? Kertokaahan, Valentine!
— Jotain niin kauheaa, etten tohdi sitä teille sanoa.
— Sanokaa se kuitenkin, kehotti Maximilien hymyillen.
— "Heidän keisarinsa", sanoi hän, "osasi panna nuo intoilijat oikealle paikalleen. Hän sanoi heitä kanuunanruoaksi, ja nimi sopiikin heille. Ilokseni huomaan, että uusi hallitus noudattaa samaa terveellistä järjestelmää. Vaikka hallitus pitäisi vain tämän tähden Algeriaa hallussaan, niin se olisi viisas teko, vaikkakin se tulee meille maksamaan liian paljon."
— Tuo on todella jokseenkin raakaa politiikkaa, sanoi Maximilien. — Mutta älkää, rakas ystävä, punastuko herra Villefort'in puheita. Kunnon isäni ei siinä suhteessa ollut hiukkaakaan parempi, ja hän sanoi usein: "Miksi ei keisari, joka saa niin paljon hyvää aikaan, muodosta rykmenttiä tuomareista ja asianajajista ja lähetä sitä aina ensimmäisenä tuleen?" Näettehän, rakas ystävä, että puolueet vetävät toisilleen vertoja ajatusten lempeydessä. Mutta mitä herra Danglars sanoi kuullessaan nämä kuninkaallisen prokuraattorin sanat?
— Hän alkoi nauraa tuota pilkallista nauruaan, joka aina on mielestäni tuntunut petomaiselta. Heti sen jälkeen he nousivat ja poistuivat. Mutta silloin näin, että isoisäni oli tavattoman kuohuksissaan. Minun täytyy selittää, Maximilien, että minä yksinäni huomaan, milloin hän on kuohuksissaan, ja minä luulen, että keskustelu, joka tapahtui hänen kuultensa — sillä isoisä raukkaa ei enää oteta lainkaan huomioon — oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Olihan puhuttu pahaa hänen keisaristaan, ja hänhän on kaikesta päättäen ollut kiivas keisarin kannattaja.
— Hän olikin keisarikunnan aikana kuuluisa, sanoi Maximilien. — Hän oli senaattori, ja tiedätte ehkä, että hän otti osaa kaikkiin niihin salaliittoihin, joita kuningaskunnan aikana tehtiin.
— Olen kuullut toisinaan kuiskattavan, että isoisä olisi bonapartisti, isä kuningasmielinen. Mutta minkä minä sille voin?… Käännyin siis hänen puoleensa. Hän loi katseen sanomalehteen. "Mikä teidän on?" kysyin minä. "Oletteko tyytyväinen?" Hän nyökkäsi vastaukseksi. — "Siihenkö, mitä isä sanoi?" kysyin minä. — Hän pudisti päätään. — "Siihenkö, mitä herra Danglars sanoi?" — Hän pudisti uudelleen päätään. — "Siis siihen, että herra Morrel", en tohtinut sanoa Maximilien, "on nimitetty kunnialegioonan upseeriksi?" — Hän nyökkäsi. Voitteko uskoa: hän oli siis tyytyväinen siihen, että te, jota hän ei tunnekaan, tulitte nimitetyksi kunnialegioonan upseeriksi. Tämä on varmaankin järjetöntä minun puoleltani, sillä sanotaan, että hän tulee uudelleen lapseksi. Mutta rakastan häntä entistä enemmän tuon nyökkäämisen vuoksi.
— Kummallista, sanoi Maximilien. — Isänne siis vihaa minua, jota vastoin isoisänne… Puolueiden viha ja rakkaus on kummallista!