Rouva Villefort oli parhaillaan salongissa ja lähetti heti noutamaan poikaansa, jotta tämä vielä kerran kiittäisi kreiviä. Edouard, joka kahden päivän ajan oli taukoamatta kuullut puhuttavan tästä merkillisestä miehestä, riensi saapuville. Hän ei tehnyt sitä suinkaan totellakseen äitiään tai kiittääkseen kreiviä, vaan uteliaisuudesta ja hankkiakseen itselleen tilaisuuden lausua sutkauksia, jotka kuullessaan hänen äitinsä tavallisesti sanoi: "Voi tuota pahaa lasta; mutta täytyyhän hänelle antaa anteeksi, sillä hän on niin kovin sukkela!"
Kun ensimmäiset kohteliaisuudet oli lausuttu, kysyi kreivi, miten herra Villefort voi.
— Puolisoni on kanslerin luona päivällisellä, vastasi nuori rouva. — Hän läksi aivan äsken, ja olen varma siitä, että hän on hyvin pahoillaan kuullessaan, ettei ole saanut nauttia seurastanne.
Kaksi vierasta oli salongissa ennen kreivin tuloa, ja nämä poistuivat viivyttyään niin kauan kuin kohteliaisuus ja uteliaisuus sallivat.
— Mitä sisaresi Valentine tekee? sanoi rouva Villefort Edouardille. — Pyydä häntä tulemaan tänne, että saan esitellä hänet herra kreiville.
— Onko teillä tytär? kysyi kreivi. — Hän on siinä tapauksessa varmaankin lapsi?
— Hän on herra Villefort'in tytär, sanoi nuori rouva. — Hän on mieheni ensimmäisen puolison tytär, täysikasvuinen kaunis tyttö.
— Mutta alakuloinen, keskeytti Edouard, joka nyki sulkia hattunsa töyhdöksi ison papukaijan pyrstöstä linnun kirkuessa tuskasta.
Rouva Villefort sanoi vain:
— Ole hiljaa, Edouard!