— Mutta, sanoi rouva Villefort, — he ovat siis löytäneet tuon aqua tofanan salaisuuden, josta puhelimme Perugiassa.
— Eihän ihmisten keskuudessa mitään katoa! Taiteet muuttavat kotiseutuaan ja kiertävät maailmaa; asiat muuttavat nimeä, siinä kaikki. Jokainen myrkky vaikuttaa erikoisesti johonkin elimeen, toinen vatsaan, toinen aivoihin, toinen taas suolistoon. Myrkky saa ehkä aikaan yskän, yskä rintataudin ja jonkin muun taudin, joka on mainittu tieteen luettelossa, mutta joka ei estä sitä olemasta tappava ja tulemasta tappavaksi niiden lääkkeiden vaikutuksesta, joita taitamattomat lääkärit käyttävät, he kun tavallisesti ovat hyvin huonoja kemistejä. Siten voidaan mies surmata kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, eikä oikeuslaitoksella ole mitään sanottavaa. Eräs ystäväni, kuuluisa apotti Adelmonte Taorminassa Sisiliassa, mies, joka oli tutkinut näitä eri kansojen keskuudessa esiintyviä ilmiöitä, on kertonut minulle paljon tästä.
— Se on kamalaa, mutta se on ihmeellistä, sanoi nuori nainen, joka oli kuunnellut aivan liikkumattomana. — Myönnän, että olen pitänyt noita juttuja keskiajan keksintöinä.
— Semmoisia ne ehkä ovat alkujaan, mutta ovat aikojen kuluessa tulleet täydellisemmiksi. Mitä muuta varten olisivat olemassa aika, kehotukset, kunniamerkit, ristit, palkinnot, ellei sitä varten, että yhteiskunta tulisi yhä täydellisemmäksi? Mutta ihminen ei ole täydellinen ennen kuin vasta silloin, kun hän osaa luoda ja hävittää samalla tavoin kuin Jumalakin. Hän osaa jo hävittää, puolet on siis jo saavutettu.
Mutta rouva Villefort palasi entiseen puheenaiheeseen.
— Ovatko siis teidän mielestänne ne myrkyt, joita käyttivät Borgiat, Medicit, Renét, Ruggierit, ja myöhemmin ehkä paroni Trenk…
— Ne olivat vain tieteen korkein tulos, ei muuta, vastasi kreivi. — Luuletteko, että oppinut sillä tavoin kohdistaa voimansa uhriinsa? Ei suinkaan. Ei, hän rakastaa monimutkaisia selkkauksia, voimannäytteitä, mielikuvitusta, jos niin voi sanoa. Apotti Adelmonte, jonka äsken mainitsin, oli tässä suhteessa tehnyt suorastaan ihmeellisiä kokeita.
— Todellakin!
— Niin, kerron teille vain yhden. Hänellä oli hyvin kaunis puutarha, jossa kasvoi vihanneksia, kukkia ja hedelmiä. Näiden vihannesten joukosta hän valitsi kaikkein viattomimman, kaalin. Kolmen päivän ajan hän kasteli tätä kaalia arsenikkiliuoksella. Kolmantena päivänä kaali alkoi käydä keltaiseksi ja kuihtua, silloin se oli otettava maasta. Kaikkien muiden mielestä se oli täysin kehittynyt kaali, joka näytti aivan viattomalta, mutta apotti tiesi, että se oli myrkyllinen. Hän vei kaalin asuntoonsa, otti kaniinin — apotti Adelmontella oli kokoelma kaniineja, kissoja ja marsuja, ja se oli yhtä suuri kuin hänen kukka- ja hedelmävarastonsakin —, apotti otti siis kaniinin ja syötti sille kaalin lehden; kaniini kuoli. Mikä tutkintotuomari uskaltaisi tämän johdosta jotakin huomauttaa, ja kuka kuninkaallinen prokuraattori on koskaan nostanut syytettä Magendieta tai Flourensia vastaan niiden kaniinien, kissojen ja marsujen tähden, jotka he ovat tappaneet? Ei kukaan. Kaniini on siis kuollut oikeuslaitoksen siitä vähääkään välittämättä. Adelmonte antaa keittäjättärensä ottaa kaniinin sisälmykset pois ja heittää ne tunkiolle. Tällä tunkiolla on kana, joka nokkii näitä sisälmyksiä ja kuolee seuraavana päivänä vuorostaan. Juuri kun se on kuolinkamppailussaan, lentää haukka ohitse — Adelmonten kotimaassa on paljon haaskahaukkoja, — vie sen kalliolle ja syö sen. Kolme päivää myöhemmin haukka, joka tämän aterian jälkeen on voinut pahoin, tuntee ilmassa päätään huimaavan ja putoaa kalalammikkoonne. Hauki ja ankerias ovat ahneita syömään, ne käyvät haukan kimppuun. Otaksukaa, että seuraavana päivänä tuodaan pöytäänne hauki tai ankerias, joka on neljännessä asteessa myrkytetty, vieraanne on silloin kahdennessa asteessa myrkytetty ja kuolee kahdeksan tai kymmenen päivän päästä vatsanväänteisiin, sydämen kouristuksiin ja mahalaukun pöhötykseen. Toimitetaan ruumiinavaus, ja lääkärit sanovat: Potilas on kuollut sapessa olleeseen kasvannaiseen tai lavantautiin.
— Mutta, sanoi rouva Villefort, — tuo mainitsemanne sarja voi milloin tahansa katketa. Haukka ehkä ei lennäkään juuri tuona hetkenä ohitse, ja se voi pudota sadan askelen päähän lammikosta.