— Niin, kaikeksi onneksi on omatunto olemassa, sanoi Monte-Cristo, muuten olisimme tavattoman onnettomia. Tuollaisen voimakkaan teon jälkeen omatunto meidät pelastaa, sillä se tarjoaa meille tuhat puolustusta. Ja nämä puolustukset, niin hyvin kuin ne viihdyttävätkin meidät uneen, eivät suinkaan olisi yhtä päteviä pelastamaan henkeämme tuomarin edessä. Richard III:l1a mahtoi todellakin olla suuri apu omastatunnostaan, kun hän oli surmannut Edvard IV:n molemmat pojat. Hän saattoi todellakin sanoa itselleen: "Nämä molemmat lapset olivat julman vainoojakuninkaan jälkeläisiä ja olivat perineet isältään kaikki hänen paheensa. Minä huomasin ne jo alussaan. Nämä molemmat pojat estivät minua tekemästä onnelliseksi Englannin kansan, jonka he epäilemättä olisivat tehneet hyvin onnettomaksi." Samalla tavoin auttoi omatunto lady Macbethia, joka ei tahtonut hankkia valtaistuinta miehelleen, niin kuin Shakespeare väittää, vaan pojalleen. Äidinrakkaus on niin suuri hyve ja niin voimakas kiihottaja, että sille täytyy paljon antaa anteeksi. Duncanin kuoleman jälkeen lady Macbeth olisikin ollut hyvin onneton, ellei hänellä olisi ollut omaatuntoaan.
Rouva Villefort kuunteli ahneesti näitä kamalia lauseita ja hirveitä paradokseja, joita kreivi lausui omalla ironisella tavallaan.
Lyhyen vaitiolon jälkeen rouva Villefort sanoi:
— Tiedättekö, herra kreivi, te olette pelottava todistelija ja näette maailman hiukan liian synkässä valossa. Oletteko tullut arvostelleeksi maailmaa tällä tavoin katsellessanne sitä keittopullojenne ja lasienne läpi? Sillä te olette todellakin suuri kemisti, ja tuo rohto, jota annoitte pojalleni ja joka nopeasti herätti hänet eloon…
— Älkää luottako siihen, sanoi Monte-Cristo. — Yksi tippa riitti herättämään eloon tämän kuolemaisillaan olevan lapsen, mutta kolme tippaa olisi ajanut veren sellaisella voimalla hänen keuhkoihinsa, että hän olisi saanut ankaran sydämentykytyksen, kuusi olisi tukehduttanut hänet ja vaivuttanut paljon syvempään tainnostilaan kuin se oli, mistä hän heräsi, ja kymmenen olisi hänet heti paikalla surmannut. Muistattehan, kuinka kiireesti otin hänen käsistään pullot, kun hän yritti niihin tarttua?
— Se on siis kamalaa myrkkyä?
— Hyvä Jumala, ei suinkaan! Otaksukaamme ensiksikin, ettei myrkky-sanaa ole olemassa, koska lääketieteessä käytetään mitä voimakkaimpia myrkkyjä, jotka sopiviin annoksiin jaettuina tulevat terveyttä tuottaviksi lääkkeiksi.
— Mitä se siis oli?
— Se oli nestettä, jonka on valmistanut ystäväni apotti Adelmonte ja jota hän on opettanut minut käyttämään.
— Se mahtaa olla oivallinen lääke kouristuksia vastaan, sanoi rouva Villefort.