— Olkaa varma siitä, että jos olisin tietänyt, että te olitte Pariisissa ja tietänyt missä asuitte, en olisi näin kauan odottanut. Mutta sallikaa minun esitellä teille paroni Château-Renaud, ystäväni, eräs niistä harvoista aatelismiehistä, joita vielä on Ranskassa, ja joka kertoi minulle nähneensä teidät Mars-kentän kilpa-ajoissa.
Château-Renaud kumarsi.
— Olitte siis kilpa-ajoja katsomassa? sanoi kreivitär vilkkaasti.
— Olin, rouva kreivitär.
— Voitteko siis sanoa minulle, jatkoi kreivitär G…, — kenen hevonen voitti Jockey-klubin palkinnon?
— En, vastasi Château-Renaud, — ja kysyinkin juuri samaa äsken Albertilta.
— Tahdotteko sen ehdottomasti tietää, rouva kreivitär? kysyi Albert.
— Tavattoman mielelläni. Mutta ajatelkaahan… Niin, tiedättekö hänen nimensä?
— Aiotte kertoa jotakin, sillä aloitte jo sanomalla: ajatelkaahan.
— Niin, ajatelkaahan, että tuo raudikko ja tuo punatukkainen jockey herättivät heti alussa niin suurta myötätuntoani, että rukoilin heidän puolestaan, aivan kuin olisin lyönyt vetoa ja pannut puolet omaisuudestani vaaraan. Kun sitten näin, että he todella tulivat perille ensimmäisinä ja voittivat kolmella hevosenpituudella toiset, ilahduin niin kovasti, että aloin taputtaa käsiäni aivan kuin hullu. Ajatelkaahan kummastustani, kun kotiin palatessani tapasin portaissa tuon punapukuisen jockeyn. Arvelin ensin, että voittaja sattumalta asui samassa talossa, mutta avatessani oven salonkiini näin pöydällä palkintona olleen kultamaljan. Maljassa oli pieni paperiliuska ja siihen kirjoitettuna: "Kreivitär G…lle lordi Ruthwen."