— Kas, sanoi Eugénie, — mitä teidän holhokillenne on tapahtunut, herra kreivi? Hän näyttää voivan pahoin.
— Se on totta, sanoi kreivi, — mutta älkää olko siitä huolissanne, neiti. Haydée on hermostunut ja hyvin herkkä kaikille tuoksuille. Jos hän vain tuntee vastenmielisen hajuveden tuoksun, hän pyörtyy. Mutta, jatkoi kreivi ottaen pienen pullon taskustaan, — minulla on tässä varma lääke.
Ja kumarreltuaan samalla kertaa paronittarelle ja tämän tyttärelle hän kätteli vielä kerran kreiviä ja herra Debrayta ja poistui paronitar Danglars'in aitiosta.
Kun hän tuli omaan aitioonsa, oli Haydée vielä hyvin kalpea, mutta heti nähtyään kreivin hän tarttui tämän käsiin. Monte-Cristo tunsi, että tytön käsiä peitti kylmä hiki.
— Kenen kanssa äsken puhelit, valtiaani? kysyi tyttö.
— Kreivi Morcerfin kanssa, joka on ollut kuuluisan isäsi palveluksessa ja joka myönsi saavansa kiittää häntä rikkaudestaan.
— Hän on konna! huudahti Haydée. — Hän meidät myi turkkilaisille. Ja tuo rikkaus on hänen petollisuutensa palkka. Etkö sitä tietänyt, rakas valtiaani?
— Olin jo Epeiroksessa kuullut osan tästä jutusta, sanoi Monte-Cristo, — mutta yksityiskohdat ovat minulle outoja. Tule, tyttäreni, mennään ja sinä kerrot ne minulle, sillä ne mahtavat olla hyvin mielenkiintoisia.
— Niin, niin, mennään, mennään. Minä kuolen, jos vielä kauemmin olen tuon miehen lähettyvillä.
Ja Haydée nousi äkkiä, kietoi ympärilleen valkoisen helmillä kirjaillun kashmir-burmusin ja poistui nopeasti väliverhon noustessa.