Ja otettuaan tällä lauseella osaa keskusteluun, Lucien varmaankin arveli, että hänen täytyi pysyä siitä loitolla, ja hän nosti lornjettinsa silmilleen, puri keppinsä kultanuppia ja alkoi kävellä huoneessa tarkastaen tauluja ja aseita.
— Vai niin, sanoi Monte-Cristo. — Mutta puheistanne päättäen en olisi luullut sen kehittyvän niin nopeasti.
— Minkä sille voi. Asiat kehittyvät tahtomattammekin. Ellette itse niistä välitäkään, niin ne välittävät teistä, ja pian toteatte hämmästyneenä, kuinka pitkälle ne ovat kehittyneet. Isäni ja herra Danglars ovat yhdessä palvelleet Espanjassa, isäni armeijassa ja herra Danglars muonanhankkijana. Siellä isäni, joka vallankumouksen aikana oli köyhtynyt, ja herra Danglars, joka ei aikaisemmin ollut ollutkaan rikas, laskivat onnensa perustan, isäni poliittisen ja sotilaallisen o onnensa, herra Danglars poliittisen ja rahallisen.
— Muistelen herra Danglars'in puhuneen siitä käydessäni hänen luonaan, sanoi Monte-Cristo. — Ja, jatkoi hän luoden katseen Lucieniin, joka selaili erästä albumia, — neiti Eugénie on hyvin kaunis. Muistaakseni oli hänen nimensä Eugénie?
— Hyvin kaunis, tai pikemmin sanoen hyvin komea, vastasi Albert, — sillä en osaa sitä arvostella. En ole hänen arvoisensa.
— Aivanhan puhutte hänestä kuin jo olisitte hänen miehensä!
— Oh, sanoi Albert katsahtaen ympärilleen nähdäkseen hänkin vuorostaan, mitä Lucien teki.
— Kuulkaahan, sanoi Monte-Cristo hiljaa, — ette ole mielestäni laisinkaan ihastunut tuohon avioliittoon.
— Neiti Danglars on liian rikas, sanoi Morcerf, — se minua kauhistuttaa.
— Mitä vielä, sanoi Monte-Cristo, — tuo ei ole mikään pätevä syy. Olettehan itsekin rikas.