— Isälläni on noin viidenkymmenentuhannen livren korot vuosittain, ja hän antaa niistä kai minulle naimisiin mennessäni kymmenen- tai kaksitoistatuhatta.
— Sehän on jokseenkin vaatimaton summa, sanoi Monte-Cristo, — varsinkin Pariisissa. Mutta eihän kaikki riipu varallisuudesta; hyvä nimi ja yhteiskunnallinen asemakin merkitsevät paljon. Nimenne on kuuluisa, asemanne verraton, sitä paitsi kreivi Morcerf on sotilas, ja ihmiset pitävät siitä, että Bayardien rikkaus liittyy Duguesclinien köyhyyteen. Vaatimattomuus on kaunein päivänpaiste, missä miekka voi välkkyä. Minun mielestäni tämä liitto on erinomaisen sopiva: neiti Danglars tekee teidät rikkaaksi, ja te aateloitte hänet!
Albert pudisti päätään ja vaipui mietteisiinsä.
— Eräs toinenkin seikka on esteenä.
— Tunnustan suoraan, sanoi Monte-Cristo, — etten voi käsittää, mistä johtuu vastenmielisyytenne rikasta ja kaunista tyttöä kohtaan.
— Tätä vastenmielisyyttä, sanoi Albert, — jos sitä nyt on, ei ole yksinomaan minun tahollani.
— Millä taholla sitten? Olettehan sanonut, että isänne toivoi tätä avioliittoa.
— Mutta äiti ei, ja äidilläni on tarkka ja varma silmä. En tiedä, mikä vastenmielisyys hänellä on Danglars'eja kohtaan.
— Oh, sanoi kreivi hieman väkinäisen tyynesti, — kyllähän sen ymmärtää. Kreivitär Morcerf on itse ylhäisyys, ja hänen on vaikea tarttua karkeaan, paksuun, moukkamaiseen käteen. Siinä syy.
— En tiedä, onko se syynä, sanoi Albert. — Tiedän vain, että jos tämä avioliitto toteutuu, niin hän tulee onnettomaksi. Jo kuusi viikkoa sitten piti meidän kokoontua keskustelemaan raha-asioista, mutta minua vaivasi niin kova päänkivistys…