— "Teen hänet onnelliseksi, herätän hänet uudelleen eloon ilmoittamalla, että te voitte tuoda hänen luokseen hänen poikansa, jota hän turhaan on etsinyt viidentoista vuoden ajan."
Luccalainen katsoi Monte-Cristoon tavattoman rauhattoman näköisenä.
— Minä voin sen tehdä, sanoi Monte-Cristo.
Majuri nousi.
— Kirje puhui siis totta alusta loppuun asti? sanoi hän.
— Epäilittekö sitä, rakas herra Bartolomeo?
— En koskaan! Kuinka olisin voinut epäillä. Apotti Busoni, hurskas kirkonmies, ei olisi voinut sillä tavoin ilveillä kanssani. Mutta vielä ette ole lukenut kaikkea, teidän ylhäisyytenne.
— Sehän on totta, sanoi Monte-Cristo, — täällä on vielä jälkikirjoituskin.
— Niin, sanoi luccalainen, — siellä … on … vielä … jälkikirjoitus.
— "Jotta majuri Cavalcantin ei tarvitsisi siirrellä rahojaan toisten pankkiirien huostaan, annan hänelle kahdentuhannen frangin maksuosoituksen matkakulujen korvaamiseksi, ja sen lisäksi saa hän nostaa ne neljäkymmentäkahdeksantuhatta frangia, jotka teillä on vielä minun rahojani hallussanne."