Majuri seurasi huomattavan levottomana jälkikirjoituksen lukemista.
— Hyvä! sanoi vain kreivi.
— Hän sanoi: hyvä! sopersi luccalainen. — Siis … herra kreivi…, jatkoi hän.
— Siis mitä? kysyi Monte-Cristo.
— Siis, jälkikirjoitus … on yhtä luotettava kuin kirjeen muukin osa?
— Tietysti. Apotti Busonilla ja minulla on yhteisiä asioita. En tosin muista varmaan, onko hänen saatavansa minulta juuri täsmälleen neljäkymmentäkahdeksantuhatta, sillä me emme pidä niin turhantarkkaa lukua seteleistä. Tämä jälkikirjoitus merkitsi siis teille hyvin paljon?
— Tunnustan suoraan, sanoi luccalainen, — että luotin niin täydellisesti apotti Busonin nimikirjoitukseen, etten ottanut rahoja matkaani. Ellen siis olisi näitä rahoja saanut, olisin Pariisissa ollut hyvin pahassa pulassa.
— Voiko teidän kaltaisenne mies olla pahassa pulassa? sanoi Monte-Cristo. — Te liioittelette.
— En suinkaan! Enhän tunne täällä ketään, sanoi luccalainen.
— Mutta toiset tuntevat teidät.