— Niin, hänen äidilleen! huudahti luccalainen ottaen kolmannen leivoksen. — Hänen äitiraukalleen!
— Juokaahan, rakas herra Cavalcanti, sanoi Monte-Cristo kaataen hänen lasinsa täyteen alicantea. — Liikutus tukahduttaa äänenne.
— Ajatellessani hänen äitiraukkaansa, sanoi luccalainen koettaen tahdonvoimallaan vaikuttaa kyynelrauhasiin niin paljon, että valheellinen kyynel heruisi hänen silmäkulmastaan.
— Joka luullakseni kuului erääseen Italian kuuluisimpaan sukuun?
— Fiesolelaiseen ylimystöön, herra kreivi, fiesolelaiseen ylimystöön!
— Ja mikä oli hänen nimensä?
— Oliva Corsinari!
— Markiisitar?
— Markiisitar.
— Ja te menitte lopulta hänen kanssaan naimisiin sukunne tahdosta välittämättä?