— Muutamia päiviä vain, vastasi Monte-Cristo. — Sotapalveluksensa vuoksi hän ei voi olla kahta tai kolmea viikkoa kauempaa poissa virantoimituksesta.
— Rakas isä! sanoi Andrea huomattavasti ihastuen tästä pikaisesta lähdöstä.
— Sen vuoksi, jatkoi Monte-Cristo ollen erehtyvinään tämän huudahduksen aiheesta, — sen vuoksi en tahdokaan kauemmin estää teitä tapaamasta toisianne. Oletteko valmis sulkemaan isänne syliinne?
— Ette kai sitä epäilekään?
— No niin, astukaa siis salonkiin, kohtaatte isänne, joka teitä siellä odottaa.
Andrea kumarsi syvään kreiville ja astui salonkiin.
Kreivi seurasi häntä katseillaan ja nähtyään hänen poistuvan painoi erästä nappulaa. Tietty taulu siirtyi silloin paikaltaan taitavasti sovitetun reiän päältä, josta saattoi nähdä salonkiin.
Andrea sulki oven jälkeensä ja lähestyi majuria, joka nousi kuullessaan askelten äänen.
— Oi rakas isä, sanoi Andrea niin kovaa, että kreivi saattoi sen kuulla suljetun oven läpi. — Tekö siinä todellakin olette?
— Hyvää päivää, rakas poikani, sanoi majuri juhlallisesti.